Kirjeitä sodasta -kirja

Ei arvosteluita | Arvostele tämä tuote / 5

Varastossa 8 kpl

Hinta: 27,00 2700
Määrä: kpl
Kirjeitä sodasta -kirja antaa Suomessa ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan kriisiaikojen kirjeenvaihdosta.

Sota-ajan kirjeisiin liittyy poikkeuksellisen paljon tunteita. Sota-aikana kirje oli elonmerkki, jota odotettiin malttamattomana kotona ja Karjalan metsissä. Kun kirje saatiin, sitä ei heitetty lukemisen jälkeen pois. Taisteluiden erottamille läheisille kirjeistä tuli aarteita, jotka säästettiin ja luettiin uudestaan ja uudestaan, jopa vuosikymmenestä toiseen.

Vaikka sota-ajan kirjeet ovat olleet yksilöille arvokkaita, niin ne eivät ole kiinnostaneet tieteellistä tutkimusta laajasti kuin vasta viime vuosina. Uudessa kirjassa ovat historian, folkloristiikan, kirjallisuustieteen ja kielentutkimuksen tutkijoiden lähtökohtana olleet sodan poikkeusoloissa syntyneet kirjeet. Pääosa artikkeleista käsittelee toisen maailman sodanaikaista suomalaista kirjoittamiskulttuuria. Yksittäiset artikkelit vievät myös Suomen kaartin sotaretkelle 1830-luvun alun Puolaan, Ranskaan ensimmäisen maailmansodan sotarintamalle ja Suomen sisällissotaan.

Ks. lisää Tampereen yliopisto / Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö/ Sota-ajan kirjeet ja kirjoitaminen

Kirjeitä sodasta. Kirjoittamisen tavat ja merkitykset kriisiaikoina.
Toimittaneet: Marko Tikka - Ilari Taskinen - Seija-Leena Nevala-Nurmi.
273 sivua, runsas nelivärikuvitus.
Julkaisijat: Postimuseo ja Tampereen Historiallinen Seura. Tampere 2015.
ISBN 978-951-98890-2-3


Arvostele tämä tuote

Tälle tuotteelle ei ole vielä annettu arvosteluita.